En muista milloin minun ensimmäiset kivut alkoivat. Kuvittelisin, että töissä ennen lapsen syntymää. Siltä ajalta muistan kuinka kipeäselkäni oli. Kannoin hampaat irvessä lankkuja. Kahvitunnilla istuminen oli tuskaa, hyvä kun pääsi tuolista ylös. Mä tein töitä! Ei mulla ollut aikaa sairastaa, vaikka sen sairaslomalapun olisi voinut hakea. (tein kolmea työtä samaan aikaa)
Kerran taisin käydä työterveyslääkärillä. Hän työnsi akupunktioneulat alaselkään. Se helpotti sillä kertaa. Puhui minulle, että saattaa myöhemmin kehittyä pullistuma selkään. Paskat! Mä en kuunnellut sitä juttua silloin.. Näin myöhemmin tajuan, että olisi kannattanut kuunnella.
Seuraavan kerran tuli ongelmia kun aloin odottamaan lastani. Jouduin myöntämään itselleni, että en enää pysty tekemään ruumiillista työtä ja kantamaan lasta mahassa. Mutta sitäkään en olisi myöntänyt, ellei työjohtaja olisi pitänyt saarnaa mahassa kasvavan lapsen hyvinvoinnista. Olin neljännellä kuulla muistaaksen raskaana, kun vasen jalka alkoin turvota. (kiitos suonikohjujen) Se alkoi olla kesä helteellä jokapäiväinen vaiva. Neuvolalääkäri määräsi kiireesti tukisukat käyttöön. Samalla olisi kirjoittanut sen sairasloman. Emmä tartte! Muistan sanoneeni. Seuraavana päivänänä soitin sitten neuvolaan ja kysyin et jos vaikka lääkäri kirjoittaisi sen sairasloman. Kiitos työkaverin saarnan! Käytin loppuraskauden tukisukkia. (kärsin syyllisyydestäkun en tehnyt töitä) Synnytin sitten syksyllä 2011 sektiolla terveen pojan.
Seuraavista kivuista en muista milloin ne tarkkaan alkoivat. Kipu hiipi taas salaa esille. Sen mä muistan, etten enää jaksanut nostaa lasta pyllypesulle lavuaarin alle. Lonkka ja koko vasen jalka oli kipeä ajoittain. Kävin lääkärissä asiasta. Sinulla on "brusiitti" lonkan limapussi on tulehtunut. En osannut epäillä asiaa, koska lääkäri niin väitti. Pistettiin kortisoonia ja taas mentin. Mä kävelin noihin aikoihin vaunulenkkejä aika paljon..hullun kiiltosilmissä. Pitää saada raskausläskit pois. (niitä kannan edelleenkin)
Tässä vaiheessa unohdin varmaan kipuni. Taisin siirtää ne syrjään. Keväällä 2012 isäni sai sydänkohtauksen ja kummi-tätini sairastui vakavasti. Isä selvisi. Tätini kuoli aivokasvaimeen syksyllä 2013. Tuon ajan mä elin mustassa pilvessä. Pelkäsin puhelin soittoja. Ei sitä omaa terveyttä ajatellut.
Tädin kuoleman jälkeen mä tajusin keväällä 2014, että mulla on ongelma. Vasen jalka vaan kipeytyi enemmän ja enemmän. Kuntonyrkkeily tunnitkin alkoivat tuntua pahoilta. Mä vaan raahauduin niille tunnelle, koska mä rakastin niitä tunteja. Jälkeenpäin mun hyvä ystävä sano, että "kyllä sä olit hullu! Näin kun käveltiin salille niin sä suorastaan vedit sen jalan sinne perässä". Sinä samaisena keväänä huomasin, että vasemmassa nivusessa on jotakin vikaa. Kilometrin kävelyn jälkeen rupesi nivusta "pistämään" ja jalka niin sanotusti hyytyi. (jalka ei saanut verta kunnolla)
Kai mä jo silloin koitin selittää lääkärille kolmesta eri ongelmasta, mutta ei se tajunnut. Sain kuitenkin vakuutettua lääkärin, että jotain on pielessä. Hän laittoi sitten lähetteen Lahteen keskussairaalaan. Siitä mun matka sitten alkoi kipujen selvittelyihin vuonna 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti