Liikuntaa oman kunnon mukaan

Liikunta ei ollut koskaan, mut juttu! Koulussa se oli pakko pullaa. Luistelusta tykkäsin. En ollut joukkuelajeissakaan hyvä. Joukkueeseen minut valittiin viimeisenä yleensä aina.  Kävelystä ja pyöräilystä olen pitänyt oikeastaan aina. Ne on ollut mun liikunta juttuja. Ehkä sen takia, että ne on mennyt vähän niin kuin hyötyliikuntana.. fillarilla töihin, tai kävellen kauppaan. 

Tänne nykyiseen kotikaupunkiin muutettuani pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni kuntonyrkkeilystä. Olin ostanut kirpparilta joskus viidellä eurolla kuntonyrkkeilyhanskat ja kerran kokeillut liikuntatunnilla kuntonyrkkeilyä josta oli jäänyt pieni kipinä. Pari vuotta mä kävin kerran viikossa nyrkkeilemässä. Siitä mä tykkäsin! Hien sai pintaan nopeasti, eikä yläkroppa jumittanut ollenkaan. Lisäksi juostiin ja tehtiin kuntopiirissä erilaisia lihasharjoituksia. 

Jouduin lopettamaan, kun tunti siirrettiin toiselle päivälle. En saanut lasta hoitoon illaksi, kun miehen harrastukset sinä päivänä meni edelle. (niin mä mielessäni väitin itselle ja sanoin ääneen muille) Mutta oikeasti lopetin sen, koska jalka kipeytyi pahasti. Enkä enää uskaltanut liikkua niin täysillä kuin ennen.

Seuraavaksi mä pulahdin liikuntaneuvojan innoittamana altaaseen. Uintiahan suositellaan nivelrikkoiselle. Vuoden verran kävin kaksi kertaa viikossa eläkeläisten kanssa vesijumpissa. Satunnaisesti kävin yksin vesijuoksemassakin. Lisäksi kävin kerran viikossa putkirullauksessa. (putkipilates) Se oli hyvä setti ja ihan mukavaakin. Harmi vaan, että nyt en ole päässyt altaaseen vuoteen, kaupunkimme uimahalliremontin takia. Mutta olen sata varma, että kun halli on valmis syksyllä niin jatkan vesijumppaa ja juoksua. Sen verran hieno rockhenkinen uimapipo mulla on, että olisi sääli, että se jäisi käyttämättä. :D

Kuntosalille mä sitten lähdin Fysioterapeuttini innoittamana keväällä  2015. Menin paikalliselle salille ja pyysin, että mulle tehdään ohjelmat huomioiden selän ja lonkan. Monen päivän ohjeman haluat ? Multa kysyttiin. Ahneesti vastasin, että kolmen päivän. Kolmena päivänä mä olen sinne viikossa raahautunut ja tehnyt ohjelmat kiltisti. Se on ollut mun henkireikä ja tuonut ohjelmaan viikkoihin. Syyn (lapsen lisäksi) herätä aikaisin ja mennä salille. Salilla käyminen on auttanut sen verran, että selän kanssa ei ole ollut niin paljon ongelmia. Nyt on ollut lähes kuukauden tauko, kun olin leikkauksessa ja yksi haava ei suostunut menemään umpeen. Mutta salille suuntaa taas heti kun mahdollista.

Kun kivut tulevat elämääni

En muista milloin minun ensimmäiset kivut alkoivat. Kuvittelisin, että töissä ennen lapsen syntymää. Siltä ajalta muistan kuinka kipeäselkäni oli. Kannoin hampaat irvessä lankkuja. Kahvitunnilla istuminen oli tuskaa, hyvä kun pääsi tuolista ylös. Mä tein töitä! Ei mulla ollut aikaa sairastaa, vaikka sen sairaslomalapun olisi voinut hakea. (tein kolmea työtä samaan aikaa)

Kerran taisin käydä työterveyslääkärillä. Hän työnsi akupunktioneulat alaselkään. Se helpotti sillä kertaa. Puhui minulle, että saattaa myöhemmin kehittyä pullistuma selkään. Paskat! Mä en kuunnellut sitä juttua silloin.. Näin myöhemmin tajuan, että olisi kannattanut kuunnella. 

Seuraavan kerran tuli ongelmia kun aloin odottamaan lastani. Jouduin myöntämään itselleni, että en enää pysty tekemään ruumiillista työtä ja kantamaan lasta mahassa. Mutta sitäkään en olisi myöntänyt, ellei työjohtaja olisi pitänyt saarnaa mahassa kasvavan lapsen hyvinvoinnista. Olin neljännellä kuulla muistaaksen raskaana, kun vasen jalka alkoin turvota. (kiitos suonikohjujen) Se alkoi olla kesä helteellä jokapäiväinen vaiva. Neuvolalääkäri määräsi kiireesti tukisukat käyttöön. Samalla olisi kirjoittanut sen sairasloman. Emmä tartte! Muistan sanoneeni. Seuraavana päivänänä soitin sitten neuvolaan ja kysyin et jos vaikka lääkäri kirjoittaisi sen sairasloman. Kiitos työkaverin saarnan! Käytin loppuraskauden tukisukkia. (kärsin syyllisyydestäkun en tehnyt töitä) Synnytin sitten syksyllä 2011 sektiolla terveen pojan. 

Seuraavista kivuista en muista milloin ne tarkkaan alkoivat. Kipu hiipi taas salaa esille. Sen mä muistan, etten enää jaksanut nostaa lasta pyllypesulle lavuaarin alle. Lonkka ja koko vasen jalka oli kipeä ajoittain. Kävin lääkärissä asiasta. Sinulla on "brusiitti" lonkan limapussi on tulehtunut. En osannut epäillä asiaa, koska lääkäri niin väitti. Pistettiin kortisoonia ja taas mentin. Mä kävelin noihin aikoihin vaunulenkkejä aika paljon..hullun kiiltosilmissä. Pitää saada raskausläskit pois. (niitä kannan edelleenkin)

Tässä vaiheessa unohdin varmaan kipuni. Taisin siirtää ne syrjään. Keväällä 2012 isäni sai sydänkohtauksen ja kummi-tätini sairastui vakavasti. Isä selvisi. Tätini kuoli aivokasvaimeen syksyllä 2013. Tuon ajan mä elin mustassa pilvessä. Pelkäsin puhelin soittoja. Ei sitä omaa terveyttä ajatellut. 

Tädin kuoleman jälkeen mä tajusin keväällä 2014, että mulla on ongelma. Vasen jalka vaan kipeytyi enemmän ja enemmän. Kuntonyrkkeily tunnitkin alkoivat tuntua pahoilta. Mä vaan raahauduin niille tunnelle, koska mä rakastin niitä tunteja. Jälkeenpäin mun hyvä ystävä sano, että "kyllä sä olit hullu! Näin kun käveltiin salille niin sä suorastaan vedit sen jalan sinne perässä". Sinä samaisena keväänä huomasin, että vasemmassa nivusessa on jotakin vikaa. Kilometrin kävelyn jälkeen rupesi nivusta "pistämään" ja jalka niin sanotusti hyytyi. (jalka ei saanut verta kunnolla) 

Kai mä jo silloin koitin selittää lääkärille kolmesta eri ongelmasta, mutta ei se tajunnut. Sain kuitenkin vakuutettua lääkärin, että jotain on pielessä. Hän laittoi sitten lähetteen Lahteen keskussairaalaan. Siitä mun matka sitten alkoi kipujen selvittelyihin vuonna 2014